Markus Mikael Myllyniemi Historian opiskelija ja kansalaisaktiivi | SDP:n kunnanvaltuutettu Kirkkonummella

Väkivallan retoriikka ei ole isänmaallista

Cordon Sanitaire on lääketieteellinen käsite, joka tarkoittaa tarttuvaan tautiin sairastuneiden eristämistä muista. Se on kuitenkin viime vuosikymmeninä saanut uuden merkityksen, kun sitä on alettu käyttää viittamaan yhteiskunnalle vaarallisen ideologian poliittisesta karanteenista. Viime viikkoihin asti uskoin itse vahvasti siihen, että ääriliikkeiden suosion kasvu estetään juuri niistä hiljenemällä. Olen kuitenkin päätynyt arvioimaan kantojani uudelleen.

Vuoden 2017 kunnallisvaalien yhteydessä ja sen jälkeen sain sähköpostitse useita nimettömiä uhkauksia, joissa minua uhattiin väkivallalla poliittisten kantojeni takia. Nimettömänä pysyneitä henkilöitä ärsytti erityisesti kantani maahanmuuttoon ja sukupuoli- sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. En nostanut asiaa esiin aikaisemmin, koska koin sen oikeuttavan uhkaajani teot ja provosoivan hänet jatkamaan toimintaansa.

Uhkaukset osoittautuivat luonnollisesti perättömiksi, mutta ne saivat minut pohtimaan Suomessa nykyaikana vallalla olevaa poliittista keskustelukulttuuria. Viimeisen kymmenen vuoden aikana rasismista on tullut aivan uudella tapaa salonkikelpoista jopa politiikan ylimmillä tasoilla ja keskustelukulttuuri on muuttunut šokkiuutisten aikana yhä radikaalimmaksi. Twitter-maailmassa uudet avaukset tuntuvat olevan päivä päivältä oudompia ja lähentelevät usein enemmän dystopiaa kuin demokratiaa.

Oma kantani maahanmuuttoon on ja pysyy. Olen aina ollut sitä mieltä, että pakolaisia tulee ensisijaisesti auttaa heidän kotimaassaan kehitysavun ja konfliktinratkaisun keinoin. Meidän tulee myös edistää kaikin mahdollisin keinoin Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden kotouttamista, sillä ilman oikeaa työkalupakkia ja riittäviä resursseja voivat he syrjäytyä ja pudota yhteiskunnan ulkopuolelle. 

Samalla uskon edelleen vakaasti siihen, että ihmisoikeudet ovat jakamattomia ja kuuluvat kaikille iästä, sukupuolesta, etnisyydestä tai seksuaalisuudesta riippumatta. Se, joka rikkoo toisen koskemattomuutta fyysisesti tai henkisesti, syyllistyy rikoksista kaikkein kuvottavimpaan. Suomalaisessa oikeusvaltiossa tuomitsemme nämä rikolliset ja pidämme huolta siitä, että he saavat asianmukaisen rangaistuksen.

Demokratiassa ihmisellä on oikeus eriävään mielipiteeseen. Perustuslaissa määriteltyä mielipiteenvapautta rajoittaa kuitenkin laki kansanryhmää kiihottamista vastaan, joka toteaa hyvin yksinkertaisesti, että mikään rasistisin motivaatioin toteutettu ilmaisu ei ole hyväksyttävää. Nykysuomessa ei ole paikkaa ääriliikkeille – olivat ne sitten vasemmalla tai oikealla – jotka pyrkisivät toiminnallaan horjuttamaan tai kaatamaan kansanvaltaisesti valitun hallinnon.

Kun uusnatsit marssivat Helsingin kaduilla, emme siis voi vain olla hiljaa. Voimme leikkiä sana- ja piiloleikkejä yöt ja päivät, mutta joskus myös meidän on pystyttävä puhumaan ongelmista niiden oikeilla nimillä. Hiljeneminen ei ole nyt eikä koskaan ratkaisu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Voi hyvänen aika !

Tuleehan maassa olla mahdollisuudet myös ääriliikkeille lainsäädännön ja perustuslain puitteissa.

Tässä taas yksi oiva esimerkki ja kellokas natsikieltämisen hillotolpalla.

Fakta asia on, että suomalaiset eivät piittaa sen suuremmin natseista, kuin kommunisteitakaan - ja siinä suhteessa Suomi on ainakin erittäin hyvä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Samoin ääriliikkeilijöiden on tajuttava ne perustuslain puitteet.

Väkivalta ei ole ilmaisunvapautta. Väkivallan uhan käyttämisessä viesti on;

Jokainen tyyppi joka on niin äärimmäinen että hyökkää viestintuojaa, eli sitä vastaan joka kertoo väkivallan uhasta, enemmän kuin niitä vastaan jotka tuota uhittelua käyttävät, ovat sellaisia joita on sananvapauden pariin aivan asiallista julkisesti ivata ja pilkata ja harjoittaa vaikka mitä ääriliikkeilyä niiden samojen perustuslaillisuuksien puitteissa.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Kommunistien symbooleja ei kukaan ole kieltamässä. Miksi?

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

22-vuotiaalta ei voi vielä vaatia suhteellisten realiteettien tajua. Yllättävästi suomalainen poliisi sitä osoitti. Kiitettävästi eliminoitiin tiukasti vain se osa, joka oli provosoivin. Väkivaltaan vastataan väkivallalla, jonka aste tulee olla haasteeseen mitoitettu.
Muuten ihmisillä pitää olla ilmaisunvapaus. Parisataa pelleä saa tässä suhteetonta julkisuutta. Jos ne tekee jollekin jotain, siihen tulee puuttua. Muuten paikka niitten lippukulkueille pitää osoittaa vaikka Malmin lentokentälle tai Tattarinsuolle, kun ei ole käyttöaika.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Oletko koskaan funderannut, miksi koko läntisessä sivilisaatiossa nousee joka nurkalta kuri(natsi)- ja totalitaristi(vassari) idelogioita kuin sieniä sateella?

Voin hieman avittaa, nimittän teidän politiikka yhdistettynä Globalismin ihannointi. Syytätkö esim. natsilippujen heiluttajia, kuinka vituralleen tämä läntinen kulttuuri on mennyt?, entä onko he olleet "päättävissä elimissä" päättämässä EU- ja Suomi politiikkaa????.

Teitte huonoa Politiikkaa ja tulokset puhuvat puolestaan, kun katsoo Eurooppaa tällä hetkellä.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Historiallisesti, aika ajoittain, nousee aina esiin semmoisten lippujen heiluttajia, joiden heiluttajilla on tarve seurata voimakasta johtajaa, jolle on delegoitu se ajattelu. Jos se ajattelija on tuommoinen korpraalitasoinen Hitler, lopputulos puhuu puolestaan. Idiootti on aina idiootti.
Sen sijaan en ymmärrä, miksi idioottien ei annettaisi olla idiootteja. Jos hakaristin perässä halutaan marssia, miksi ei. Itse tapahtuma pitää vaan osoittaa sinne, missä siitä ei ole kenellekään haittaa.
Minä en syytä natsilippujen heiluttajia siitä, että he olisivat, tässä mittakaavassa, saaneet aikaiseksi mitään oleellista. Siksi minusta on yhden tekevää, missä pari sataa marssii, kunhan ei hidastuta etenemistäni.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Näin se jotakuinkin menee. Jos politiikka olisi EU ja Suomen tasolla ollut toisenlaista, ei näitä ääriryhmiä olisi kiusana. Näillä valtapuolueilla on tapana hakea se syyllinen vieraasta sängystä, aivan kuin pakolaisvirta, talousongelmat, eriarvoisuus jne olisi heidän vika.

Vertaan näitä valtapuoleita, siihen oppiin mitä lennonopettaja opetti: "hyvän olon tunteesta, jolloin kaikki voi muuttua sekunnissa katastrofiksi". Opetus siitä, että tulet pitkältä lennolta, hiukan muissa maailmoissa, väsymystä, jolloin virheiden mahdollisuus kasvaa dramaattisesti, varsinkin valmistautumisessa kentälle lähestymiseen, laskukierrokseen ja laskuun.

"He, jotka luovuttaisivat lähtökohtaisen vapautensa hetkellisen turvallisuuden tähden, eivät ansaitse vapautta eivätkä turvallisuutta."
- Benjamin Franklin -

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#4:
"Oletko koskaan funderannut, miksi koko läntisessä sivilisaatiossa nousee joka nurkalta kuri(natsi)- ja totalitaristi(vassari) idelogioita kuin sieniä sateella?"

Onhan tuo kiinnittänyt huomiota ja spekuloidakin voi.

Ensimmäinen vaihtoehto on tietysti, että joku taho hyötyy ja siksi masinoi, edistää ja rahoittaa. Menee salaliittoteorioiden puolelle.

Toinen vaihtoehto on, että tämä on vähän niinkuin rutto, joka tulee jaksottain. Edellisestä kerrasta onkin jo mennyt yksi sukupolvi ja uudella polvella ei ole kokemuksen synnyttämää immuniteettia.

Kolmas vaihtoehto on, että EU oligarkia töpeksii, on vieraantunut kansalaisista, yrittää ajaa laput silmillä vain omia tavotteitaan ja synnyttää täten vastaan-ja-puolesta jakautumia.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Itärajan takaa löytyy sellainen taho joka tukee kaikkea toimintaa joka yrittää horjuttaa EU:n yhtenäisyyttä. Siellä tehtaillaan valeuutisia ja levitetään myös myrkkyjä. Rowley ja hänen tyttöystävänsä Dawn Sturgess, 44, joutuivat hermomyrkyn uhreiksi Britannian Amesburyssa sattumalta. Rowley löysi hyväntekeväisyysjärjestön laatikosta hajuvesipullon, jota venäläiset ammattitappajat olivat käyttäneet hermomyrkyn kuljettamiseen. Rowley antoi parfyymin kolme päivää myöhemmin rakkaalleen lahjaksi.

Hermomyrkyn ensikohteena oli entinen kaksoisagentti Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julia Skripal Britannian Salisburyssa. Brittitutkinnassa selvisi, että teon takana oli kaksi Venäjän sotilastiedustelu GRU:n agenttia - Aleksandr Petrov ja Ruslan Boshirov - jotka saapuivat maaliskuussa Britanniaan salamurhaa varten ja häipyivät maasta välittömästi sen jälkeen.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #15

Tuo on yksi, mutta vain yksi ehdokkaista.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #17

Mistä ehdokkaista sinä puhut?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #20

Kun etsitään sellaisia tahoja jotka voivat katsoa hyötyvänsä eurooppalaisten yhteiskuntien horjuttamisestra tai joiden intresseissä se saattaisi olla, Venäjä on tietysti yksi, mutta ei ainoa ehdokas. Muita ehdokkaita voisivat olla vaikkapa Kiina tai muslimiveljeskunta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #21

Voisivat olla, mutta kun eivät ole. Venäjä käy jatkuvaa hybridisotaa länsimaita vastaan.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #22

#22:
Tuota sinä et voi tietää, ainoastaan olettaa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #23

Kyllä kaikki Venäjän touhut tietää. Viimeistenkin pyhän Venäjän uusien apostolien silmät ovat jo auenneet.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #24

#24:
Tarkoitin tietysti tuota ensimmäistä lausetta "Voisivat olla, mutta kun eivät ole"

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #25

No esimerkiksi muslimiveljeskunta on vain puolue joka nousi vaaleissa Egyptin johtoon ja syrjäytettiin sotilasvallankaappauksella. Semmoinen takatalvi siellä tuli arabikeväälle.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Taisi olla SDP.n Kullervo Manner joka etunenässä nousi laillista hallitusta vastaan 101 vuotta sitten

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

"Meidän tulee myös edistää kaikin mahdollisin keinoin Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden kotouttamista".

Eiköhän tärkeintä olisi ensin selvittää, ovatko turvapaikan hakemisen perusteet kunnossa. Tämän pitäisi tapahtua 6 kk sisällä maahan saapumisesta.

Käyttäjän MattiESimonaho kuva
Matti Simonaho

"Demokratiassa ihmisellä on oikeus eriävään mielipiteeseen. "

Kun kaksi henkilöä väittelee, jompi kumpi tai molemmat ovat väärässä.

Käyttäjän MattiESimonaho kuva
Matti Simonaho

"Perustuslaissa määriteltyä mielipiteenvapautta rajoittaa kuitenkin laki kansanryhmää kiihottamista vastaan, joka toteaa hyvin yksinkertaisesti, että mikään rasistisin motivaatioin toteutettu ilmaisu ei ole hyväksyttävää."

Mielipide -yhdyssana jakautuu ensisijaisesti mieli ja pide sanoihin. Suomen kielessä pide on jotain arvokasta mikä kannattaa pitää mielessä - jotain mikä kannattaa muistaa ja opettaa; Asioita jotka eivät loukkaa ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, itsetuntoa, fyysistä ja/tai psyykkistä terveyttä, vakautta, vakaumusta, ihmisoikeuksia ja/tai oikeuksia yleensä - ja asioita jotka suojelevat niitä.

Kieligenetiikassa pide -sanaa tutkitaan 0Px1D2 E3 - kaavalla, jolloin sanalle löytyy lisää merkityksiä eri kielillä, joilla on suora tai epäsuora yhteys mieli ja pide sanoihin; oppi joka on puhdas ja vilpitön.

Voit tarkastaa yllä esitetyt asiat eri kielillä, käyttäen 0xPx1D 2E3 -kaavaa jossa

A. Numero voi olla "ei mitään".

B. Numero voi olla mikä vokaali tahansa : a, e, i, o, u, y, ä, ö.

C. Numero voi olla mikä kaksoisvokaali tahansa : aa, ee.

D. Numero voi olla mikä vokaaliyhdistelmä tahansa : ae, ea.

E. Px tai xP voi olla mikä tahansa konsonantti, joka kieligenetiikassa yhdistetään suoraan P -kirjaimeen. Px tai xP voi olla myös konsonanttiyhdistelmä k e ps/sp. Px voi myös olla βx : S, jolloin pide -sanaan sisältyy side, tarkoittaen että olemme samaa mieltä, olemme samaa puolta, välillämme on siteet ja niiden kautta olemme sitoutuneita.

Lähdekritiikki on tutkimuksenteossa käytetty työväline, jonka avulla pyritään arvioimaan tiedonlähteen käyttökelpoisuutta. Lähdekritiikissä lähteen arviointi koostuu monista yksittäisistä seikoista riippuen siitä, mihin tarkoitukseen tietolähdettä pyritään käyttämään.

Lähdekritiikki on tarpeen kun arvioidan historiallista tapahtumaa tai kun arvioidaan esimerkiksi poliittisesti riippumattoman tai poliittisesti suuntautuneen sanomalehdistön, TV-uutisten tai WWW -sivuston tiedon luotettavuutta. Hienojakoinen selvitys paljastaa pääsääntöisesti että asia mikä on esitetty "tietona", todellisuudessa on kokonaan tai osittain näennäistietoa.

2 § Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Suomen Valtiovallan/Kansan Perustuslain §2:n mukaan, kuka tahansa saa esittää kritiikkiä mistä asiasta tahansa, edellyttäen että kritiikki on reaali- ja käsitteellistieteellisesti perusteltu ja asiallisesti esitetty.

Riippumatta henkilön yhteiskunnallisesta asemasta joka asian tai teorian on esittänyt, reaali- ja käsitteellistieteellisesti perusteltu kritiikki - sanat ja näyttö siitä että mitä on sanottu on totta - kumoaa sen. Reaali ja käsitteellistieteellinen kritiikki on aina elinympäristön ja yhteiskunnan kehittämistä.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Jaakko Aalto on pohtinut seuraavia kolmea vaihtoehtoa (omat kommenttini suluissa), jotka itse asiassa eivät edes ole vaihtoehtoja, vaan kaikki mahdollisia yhtä aikaa:

1) ... joku taho hyötyy ja siksi masinoi, edistää ja rahoittaa.

(Tämä on jonkin verran totta, riippuu paljon maksajan budjetista. Mutta aina on oltava kohdealusta. Esim. Venäjä on hyvin vaikea kohde länsimaiselle propagandalle. Olemme onnistuneet virittämään siellä myötämieltä ja ihannointia, mm. joitakin kulutustapoja yms., mutta varsinaiset dissidentit ovat sitä hyvin venäläisellä tavalla. Sama koskee paljolti Kiinan ja Venäjän vaikutusyrityksiä lännessä. Lähinnä keskitytään yksittäisten avainhenkilöiden pehmittämiseen.

Merkittävin painoarvo kohdalla 1) onkin psykologinen. Noin on helppo uskoa ja siksi argumenttia käytetään paljon. Kyseessä on animistinen suhde historiaan. Halutaan uskoa, että jokaisen yhteiskunnallisen kehityskulun takana on joku ihminen tai Taho.)

2) Toinen vaihtoehto on, että tämä on vähän niinkuin rutto, joka tulee jaksottain. Edellisestä kerrasta onkin jo mennyt yksi sukupolvi ja uudella polvella ei ole kokemuksen synnyttämää immuniteettia.

(Samaa mieltä.)

3) Kolmas vaihtoehto on, että EU oligarkia töpeksii, on vieraantunut kansalaisista, yrittää ajaa laput silmillä vain omia tavotteitaan ja synnyttää täten vastaan-ja-puolesta jakautumia.

(Samaa mieltä. Vieraantuminen on varmaa, myös ideologiat ovat tilapäisiä yrityksiä hallita muuttuvia tilanteita, ja ne pakosta vanhentuvat. Esim. väestönkasvun on ajallaan pakko muuttaa kasvuideologiaa jotenkin, joko militaristiseen tai luokkayhteiskunta-ajatteluun, tai molempiin.)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

”Venäjä pyrkii syventämään ranskalaisen yhteiskunnan sisäistä vastakkainasettelua ja ruokkimaan käsitystä sovittamattomasta ristiriidasta presidentti Emmanuel Macronin edustaman poliittisen eliitin ja työväenluokan välillä”, New Knowledge -yhtiön perustajaosakas Ryan Fox sanoo The Timesille.

On ikävää, että eurooppalainen mölymystö on niin helppo kohde Venäjän propagandatehtaille.

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/%E2%80%...

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

Kannatettavia ajatuksia, kunhan pidetään huolta että myös äärivasemmistolaisuus käsitellään samalla tavalla. Anarkistien kanssa tarvitaan kovia otteita, sillä he ovat laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Ehkä "vuoden 1968 sukupolven" vähittäinen väistyminen politikasta tuo mukanaan terveemmän suhtautumisen tähänkin asiaan.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

Yksittäisten symbolien kieltämisestä ei ole hyötyä, sillä kuten vaikkapa Yhdysvalloissa jylläävän Altright-liikkeen tapaus osoittaa, yhdistäväksi symboliksi voidaan "tarvittaessa" ottaa vaikkapa sarjakuvasammakko.

Tästä Suomen tapauksesta keskusteltaessa Tarja Halonen taisi peräänkuuluttaa sitä, ettei historiaa unohdettaisi. Tällaiseen ymmärrykseen kuuluu kuitenkin myös sen ymmärtäminen, että demokratian kaltainen asia on lopulta pitkälti abstraktio. Yksilön kannalta tärkeämpiä ovat turvallisuus ja muut asiat, jotka tekevät elämän ennustettavaksi ja jatkuvaksi. Niinpä näiden asioiden vakava kyseenalaistuminen johtaa hyvin helposti demokratian lentämiseen ulos ikkunasta. Terveet ihmiset eivät lopulta halua anarkiaa. Siksi yhteiskunnan, joka haluaa säilyttää demokratian, on huolehdittava myös siitä, etteivät mitkään radikaalit tahot pääse häiritsemään yhteiskuntarauhaa "tasa-arvovaatimusten(kaan)" varjolla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset